KUULUMISIA
 Hei!
Kerron teille muutaman viikon kuulumisia. Postauksessa kerron teille viikon päätapahtumia, ja samalla näette mun ottamia kuvia tältä päivältä. Mulla on tämä viikko syysloma, joten pystyn hyvin kirjoittamaan ja suunnittelemaan postauksia etukäteen.
Aloitetaan parhaasta jutusta, eli lumesta ja pakkasista. Lunta ei kyllä ole paljonkaan eikä pakkastakaan kuin pari astetta, mutta silti. Siis mä rakastan talvea ja pakkasta ja sitä kun saa pukea paljon vaatteita ja kerrostaa<3

Sitten vähän ikävämpää asiaa, eli mulla on oikeasta kädestä tulehtunut jännetuppi eli jännetupintulehdus. Ja kirjoittaminen on hankalaa vasemmalla kädellä, samoin tietokoneella yhdellä kädellä, kun on tottunut kirjoittamaan molemmilla. Koulussa tehtävien tekoon meinasi mennä hermot, kun vasemmalla kädellä kirjoittaa, mutta toivottavasti tämä tulehdus menee nopeasti ohi.

Ja kohta on joulu. Joulu on mun ihan ykkönen juhlissa. En malta odottaa kahta kuukautta vielä. Onko kukaan muu teistä jouluhullu, joka aloittaa jo tohinat lokakuussa:D? Mulla on jo huoneessa jouluvaloja ja joulukynttilöitä. Oon myös alkanut suunnittelemaan joulukalenteria tänne blogin puolelle, yritän tänä vuonna onnistua siinä, katsotaan. Olen myös tekemässä itse joulukalenteria, koska en halua ostaa tänä jouluna mitään valmista vaan teen itse, ajattelin tehdä siitä postauksen, jos kiinnostaa.

Kommentit

  1. Aivan ihanat kuvat, niin kauniita! <3

    Mä jaan tuon jouluhulluuden sun kanssa! :D Oo laittanut jouluvalon ikkunaan, ostanut jouluteetä, jouluiset lasinaluset, karkkitankoja lahjapakettien koristeeksi... :D Rakastan joulua, olo on kuin pienellä lapsella! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista
      Oi ihanaa kuulla et siellä on myös jouluhullu😍 Ite ostin tänään jouluteetä ja oon juonu 1 litran glögiä.

      Poista
  2. Täällä kans yks jouluhullu! Jouluvalot on jo laitettu :D
    Kivoja kuvia oot muuten kanssaanu :)

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista
      Ihanaa kun on muitakin jouluhulluja olemassa❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit