PUOLUKKAPIIRAKKA


Tein eilen puolukkapiirakkaa. Teki jotenkin yhtäkkiä mieli jotain puolukkaista ja päätin tehdä puolukkapiirakkaa. En ollut tehnyt pitkään aikaan puolukkapiirakkaa, joten päätin kokeilla taas. Piirakka onnistui, ainut ongelma oli kuvien otto. Onko jollain muulla ruokakuva ongelmia, mulla on aina. Tämä ohje on tosi helppo muuttaa vaikka mustikkapiirakaksi vaihtamalla puolukat mustikoihin.

Ohje:
2 kananmunaa
1 ½-2 dl sokeria (happamille marjoille tuo 2dl sokeria)
2tl vaniljasokeria
3dl gluteenitonta jauhoseosta
1 ½ tl leivinjauhetta
150g margariinia
1dl kauramaitoa
puolukoita
1.      Laita uuni 200 asteeseen.
2.   Sekoita kananmunat ja sokeri.
3.   Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatettu margariini ja maito.
4.   Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä taikina voidellun piirakkavuokaan.
5.   Levitä päälle puolukoita.
6.   Paista uunin alatasolla 25-35 minuuttia. Itse paistoin 28 minuuttia.

Jos kokeilette tätä laittakaa minulle instagramissa (hetkessamukana) kuvan, jotta näen minkälaisia teille tulee. 


Kiitos kun luit, kommentoi mitä pidit<3

Kommentit

Suositut tekstit