Helsinkiin


Kävimme Helsingissä pikkuisella matkalla. Helsingissä oli todella hyvät ilmat mutta ihmisiä oli aivan tajuttomasti. Tässä postauksessa kerron matkastani Helsinkiin.

Kävimme ostelemassa kaupoista enimmäkseen vaatteita. Tai ainakin minä. Olimme siis matkalla 12.7-14.7.2016. Se oli minulle ihan riittävä aika vaikka olisi siellä ehkä viihtynyt pitempääkin. Käytiin katsomassa Helsingin tuomikirkkoa. Päästiin myös käymään sisällä. Sisälle kun astui tuntui että olisi ollut jossain toisessa maassa. Kirkko oli valtava ja todella kaunis ulkonta niinkuin sisältäkin <3

Meillä oli vielä vähän aikaa käydä luonnontieteellisessä museossa. Siellä oli todella mielenkiintoisia eläimiä ja niisä faktoja.
Tykkäsin eniten dinosauruksista. Luulin niitä pienimmiksi mutta oikeasti ne olivat jättimäisiä. Voisin joskus toistekkin käydä siellä. 
 Kävimme katsomassa presidentin linnan edustaa. Samalla näimme kun laiva tuli Satamaan, jolla menimme seuraavana päivänä Tallinna. 

Haluaisitteko nähdä ostoksia sieltä matkalta. Jos haluatte niin laittakaa kommenttia alas. Talinna postaus tulee myöhemmin.

Seuraavaan postaukseen :)

Kommentit

  1. Joo tee vaan ostosten esittely postaus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva tietää että olet innostunut. Alankin heti tekemään sitä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit